Etusivu » Pokerstars Casino

Yli kahden vuosikymmenen kokemus näkyy kasinolla positiivisesti.

Pokerstars on luultavasti yksi historian tunnetuimmista netin uhkapelibrändeistä. Se aloitti toimintansa vuonna 2001, ja sementoi asemansa 00-luvun pokeribuumissa nousten yhdeksi sen merkittävimmistä mahdollistajista.

Suurin nettipokeribuumi kuitenkin kuihtui pikkuhiljaa 2010-luvun puolella, joten Pokerstarskin on laajentanut sittemmin toimintaansa myös pelaamisen muihin segmentteihin. Tästä yhtenä tuloksena on Pokerstars Casino, joka julkaistiin vuonna 2015. Se on jäänyt ainakin suomalaisen yleisön parissa hieman vähemmälle huomiolle kuin olisi syytä. Kyseessä on nimittäin hyvin laadukas kasino, jonka taustalla on pelialan osaamista kahden vuosikymmenen kokemuksella.

Suomalaiset ovat voineet pelata kasinolla aina sen julkaisemisesta eli vuodesta 2015 lähtien, mutta vuonna 2021 sivustolle lisättiin suomalaisten iloksi myös suomen kieli. Onhan se mukavampi pelata kasinolla, jota ollaan yritetty profiloida suomalaisille.

Pokerstarsin ulkoasun tyyli on arvokkaan hillitty, eikä mitään piirroshahmomaskotteja voisi tälle sivustolle kuvitellakaan.

Valitettavasti Pokerstars ei ole viime aikojen suomalaisille profiloitumisesta huolimatta lisännyt sivustolleen rekisteröintivapautta. Eli suomalaista verkkopankkitunnistautumista. Näin ollen Pokerstarsille rekisteröidytään yhä sillä perinteisellä tyylillä, eli lomakkeita täyttelemällä. Tämä on harmillista, ja sopii toivoa että siihen tulisi lähiaikoina muutos.

Perinteisen rekisteröitymisen kasinoiden mittapuulla Pokerstarsin ensitalletusbonukset ovat pienehköt. Lisäksi niiden kierrätysvaatimukset ovat omituiset. Ne poikkeavat merkittävästi kasinoiden vakiintuneista kierrätysvaatimuksien ominaisuuksista, Pokerstars tuntuu keksineen jotkut aivan omat vaatimuksensa.

Pelivalikoimaa Pokerstarsilla riittää yli 1500 pelin verran, joka on ihan kiva määrä. Ei mikään suuren suuri nykymittapuulla, mutta hyvä kuitenkin. Mukana olevat pelivalmistajat eivät ole sivustolla selkeästi esillä, mikä on harmillista. Pelivalmistajien esittely ja pelien etsiminen niiden mukaan olisivat ominaisuuksia, jotka tulisi nykyaikaiselta kasinolta löytyä. Tämä on koko ajan entistä olennaisempaa, kun pelivalmistajien määrät jatkuvasti kasvavat kasinoilla.

Pelivalikoima koostuu kolikkopeleistä ja livekasinosta. Mutta samalla pääsee yhdellä klikkauksella pelailemaan myös nettipokeria tai urheiluvedonlyöntiä. Nämä ovat oikeastaan omilla sivustoillaan, mutta pelaajan näkökulmasta käytännössä samaa sivustoa.

Pokerstars käyttää toiminnassaan Maltan pelilisenssiä. Näin ollen voitot ovat verovapaita, onhan Malta EU-maa. Kun perinteisen rekisteröitymisen kasinolla ollaan, ovat rahansiirtovaihtoehdot tutun monipuoliset. Mukana ovatkin lähes kaikki kasinoilta tutut tavat.

1,0 rating